keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kuinka savustaa tyttöpartiolainen

Meistä toinen on aina partiolainen ja toinen ei koskaan partiolainen. Markus on vannonut, että hän pysyttelee partiosta erosta ja minä taas on partiolainen yhtä paljon kuin olen nainen tai lahtelainen.
Lippukuntani on pieni länsi-lahtelainen tyttölippukunta Tiirismaan Tähystäjät. Partiouraa minulla on takana nyt noin 18 vuotta. Johdan lippukunnassa seikkailijavartiota, semmoisia 10-12 vuotiaita alakoululasia,  Possujengiä. Niinkuin ehkä monia muitakin tyttölippukuntia, myös meitä on toisinaan varjostanut sukkahousupartiolais-leima ja olemme joutunut tekemään töitä, että meitä ei pidetä partion sijaan tyttökerholaisina, jotka vain askartelee ja leipoo. Viime viikonoppuna olimme sitten tyttöjen kanssa rypemässä sukkahousuihimme reikiä ja kaminatelttailemassa.
Tytöt olivat tosi innoissaan talvitelttailusta. Vaikka alusta alkaen oli selvää, että kaminaan laitetaan tulet klo 18-19 aikoihin, koko iltapäivän vastailin kysymyksiin, että "joko me mennään laittamaan ne tulet? entä nyt?" Kirves ja puukko pysyy yhtälailla tyttöjen käsissä ja halkoja ja kiehisiä syntyi pino tolkulla. Suurin kynnys tuntuu usein olevan uskallus. Mutta kun puita oli pilkottava koko yön edestä, alkoi kirveen käytössäkin jo hiotua kunnon swingiä.
Ja sittenkun lopulta laitoimme kaminaan tulet, teltta lämpesi nollakelissä muutamassa minuutissa lämpöiseksi. Ennen nukkumaan menoa rymysimme vielä taskulammpujen kanssa metsikössä leikkien sardiinipurkkia.

Nukkumaan mennessä teltassa alkoi olla jonkun verran savua. Osa tytöistä joutui lähtemään ulos hengittelemään, sillä silmiä kirveli ja kurkussa tuntui pahalta. Itse nukahdin nopeasti ja herätä yhtä nopeasti. Ensimmäinen kipinätiituvuoro (tyttöinä muutimme mikon tiituksi) alkoi olla pulassa kaminan kanssa. Se puski savua ja paloi huonosti. Ei kun köyhimään tulia ja ylläpitämään tulta tiitujen kanssa. Ja sitten taas yrittämään hetkeksi nukkumista, herätäkseen taas pian uudelleen ylläpitämään tulta. Tätä sitten jatkui aina omaan tiituvuorooni, puoli kuuteen saakka.

Vuoroon ei tarvinut paljoa herätellä, sillä teltta oli aivan jääkylmä ja täynnä savua. Puolen tunnin taistelun jälkeen teltta oli vielä enemmän täynnä savua ja kamina aivan tukehduksissa. Ei tarvinut paljoa tyttöjäkään herätellä, että nyt siirrytään majan puolelle nukkumaan, sillä suurin osa hytisi ja yski jo pusseissaan.

Kun teltta oli tyhjä, avasin kaminan luukun, jolloin tuli taas leimahti palamaan ja savu pakeni luukun kautta telttaan. Polttelin pesän tyhjäksi ja siirryin sisälle nukkumaan vielä tunniksi, ennen sunnuntain ohjelman käynnistelyä. What a night….
Sunnuntaina pääsimme onneksi vielä retken päätteeksi saunomaan, joten kotiin ei tarvinut lähettää ihan niin savunhajuisia lapsia. Lauteilla vielä varmistelin, ettei kukaan nyt traumatisoitunut ja että lähdetäänhän pian uudelleen. Mietimme yhdessä syitä, miksi kamina savutti niin paljon. Matalapaine? Märät puut? Suurin syy oli kuitenkin piipun päässä oleva kipinäsuoja, joka oli liian tiivis ja aamuyöstä aivan tukossa. Ei kai se savu silloin pääse piipun kautta pihalle.

Itse luonnollisesti koin epäonnistuneeni, sillä olin vastuussa retkestä ja kaminayö meni kaikkea muuta kuin niinkuin piti. Sitten kun olin hetken asiaa pureskellut, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se niin vaarallista ole vaikka yö oli ihan kauhea. Meidän tytöt ei ole mitään sukkahousupartiolaisia, jotka pienestä hätkähtää. Toivottavasti, kun he joskus ovat omien vartioidensa kanssa kaminatelttailemassa, heille on jäänyt juuri tuosta yöstä jotain mieleen jota hyödyntää. Ja se kipinäsuoja lähtee siitä piipusta irti just nyt!

Partio vasemmalla
Mari

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kelventeen kierto

Kelvenne on Päijänteen Kansallispuistossa sijaitseva saari. Kesällä saaren luonnonsatamat ovat purjehtijoiden ja muiden vesillä liikkujien ahkerassa käytössä, mutta mikä jottei sinne sopisi talvellakin mennä. Sukset, ahkio ja reput pakun takakonttiin ja kohti Päijännettä.

Klo 15.30 Irti Pulkkilaharju, pilvistä, etelätuulta n. 6m/s, miehistö: Mari, Markus ja Ville
Karisalmen sillan alla oli sulaa. Jäälle lähteminen arvelutti hieman, mutta Markus oli tarkistanut jäätilanteen Padasjoen kunnan ladunhoitajalta. Muutamat virtauskohdat saattoivat olla hieman arvelluttavia ja kiertotie suunniteltiin niiden varalta, muuten teräsjää kantaisi miehistön hienosti.  Lähdimme hiihtämään kohti Kelvennettä, suksi luisti hyvin, mieliala oli korkea, eikä jää antanut merkkejäkään heikkoudesta. Edellisvuoden jääsuhailuista viisastuneena mukana oli GPS-laite sekä kokenut Päijänteen kävijä. Suunnistaminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta pimeä yllätti nopeasti Reittimme kulki Karisalmen sillalta Hinttolan saaren sekä Hirvisaaren välistä Kelveneen rantaan. Alunperin olimme ajatelleet kiertää Kelventeen pohjoiskautta, mutta päädyimmekin oikaisemaan saaren läpi Koukunlahden kohdalta. Pääsimme yöpymispaikalle reilun tunnin suunniteltua etuajassa.

20.00 Kiinni Karhunkämmen
Karhunkämmenessä, heti ankkurimaljojen jälkeen, laitoimme nuotion tulille, teltan pystyyn ja aloitimme valmistelemaan illallista. Ruuista ei tällä(kään) reissulla tingitty. Illalliseksi valmistui kanasuikaleita paprikaa ja sipulia currytahnalla maustetussa kookosmaidossa, riisin kanssa tarjoiltuna. Mukana ahkiossa olimme raahanneet niin Muurikan pienen retkipannun, kuin myös nuotiokattilan sekä bensakeittimen omalla kattilalla. Ruokaa oli paljon mutta se uposi hetkessä miehistöön. Jälkkärikaakaot teltassa ja unta kuulaan.

11:30 Irti Karhunkämmen, sumuista, etelätuulta 10m/s
Lauantai aamu alkoi märästi, yöllä oli alkanut sataa räntää tai jotain muuta märkää ja aamu jatkui usvaisena ja sateisena. Lähdimme lykkimään kohti Iso-Lammassaarta laskettelulasit naamalla. Laseja sai pyyhkiä vähän väliä, sillä vaikkei vettä satanut, märkä usva kasteli kaiken. Välissä kuitenkin keli kuivahti niinkin paljon, että uskaltauduimme ottamaan kosteat makuupussit reppuihin ja ahkioon kiinni kuivumaan. Tuulessa ne kuivahtikin melko nopeaan. Tuuli tuli selän puolelta joten matka eteni suht joutuisaan. Keskinopeus liikkeessä oli koko viikonlopun ajan noin 3.4km/h.
13.00 Kiinni Iso-Lammassaari
Lounastauko, pussiruokaa. Pientä kireyttä. Illan aterian suunnittelu uusiksi, bataatit sekä folio oli unohtunut kotiin.

13.30. Irti Iso-Lammassaari
Kierros Lammassaaren ympäri ja kohti etelää ja tuulta vasten. Reitti jatkui Haukkasalon ja Lietsaaren itäpuolelta kohti Ykskoivua. Välillä yritimme vähän jutellakin, mutta jonossa ja tuulessa se on jokseenkin haastavaa. Matka taittui siis ominen ajatusten ja välillä kaverin lauleskeluja kuunnellen. Yhdessä hiljaa oleminen on myös yksi parhaita juttuja vaeltaessa. Porukassa ei koe oloaan yksinäiseksi, keulalla hiihtäessä voi keskittyä siintävään kiintopisteeseen ja perässä hiihdellä valmista latua ilman huolta eksymisestä tai muusta sellaisesta. Ja sitten sitä saa kuitenkin kaikessa rauhassa yksinään nollata ajatuksiaan tai täyttää ne ääriään myöten.

19.30 Kiinni Ykskoivu
Eka kertaa Koivussa sydän talvella. Ei huolta mihin ahkionsa tumppaa, sillä niin oli autiot laiturit sekä poijupaikat. Me parkkeerasimme grillikatokseen ensin ruuanlaiton merkeissä (niin ja sitän ennen ankkurimalja tietenkin!) ja lopulta päädyimme myös yöpymään siellä. Herkkuruoka valmistui ilman foliota ja bataattejakin. Alkupalaksi oli bratwurstia sinapilla, pääruuaksi yrtti-oliiviölyssä paistettuja lohkoperunoita, pekoni-paprika höystöä chili-tuorejuustossa sekä vähän lisää bratwurstia. Kamat sai kuivatettua näppärästi nuotilla ja uni tuli jälleen sen enempiä kyselemättä.

11:10 Irti Ykskoivu, pilvistä, etelätuulta 5m/s
Viimeinen rykäisy, n. 5km, alkoi vetisessä kelissä, pekoniaamupalan siivittämänä. Jään pinta oli loskainen ja pito alkoi olla suksen pohjasta tipotiessään. Selät hiessä lykimme Pulkkilanharjulle ja matkalla suunnittelimme uutta reissua kevättalvelle.

12.05 Kiinni Pulkkilanharju
Kamat kasaan ja Vääksyn Majakka-Pavilijonkiin pitsalle! Melkoinen Päijänteen ruomatka meillä!

Mari & Markus

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kölenit jalassa Päijännettä kohti


Marin pitkään odotettu arkivapaa koittaa viimein perjantaina. Tämä takoittaa, että suunnitellun Lontoon reissun sijaan, pääsemmekin Päijänteelle hiihtelemään. Tarkoituksenamme on kiertää Kelvenne, lähtien ja palaten Pulkkilanharjulta. Ringo pakkasi kamansa ja lähti lomailemaan Marin vanhemmille ja kaksikkoamme vahvistaa tällä kertaa kaverimme Ville.

Reitti on suunniteltu, suksen pohjat huollettu, kikkareet leivottu ja sapuska puoli mietitty. Reput ja ahkiokin alkaa saamaan täytettä. Markus osti meille molemmille syksystä Lundhagsin toppahousut Kölenit ja niitä pakkaillessamme keskusteluun nousi niiden plussat ja miinukset. Ja toki mielipiteemme kanssanne jaamme.

Kölenit ovat kevyet, minimalistiset toppahousut, joissa kulkee vetoketjut molemmilla sivuilla alhaalta aina resoriin saakka. Tämä on varmasti ollut tärkein tekijä, joka vaikutti meillä housujen ostoon. Taukopöksyt, jotka saa puettua ilman kenkien tai muiden housujen riisumista. Materiali on polyesteriä ja hyvin tuulenpitävää.  Painoa Marin S-kokoisilla housuilla näyttäsi olevan noin 430g, joten mikään ultralightweigth tuote ei ole kuitenkaa kyseessä. Lahkeensuut ovat kiristetyt ja niissä on kuminen tahmea nauha, jolloin lahkeissa on vähän niinkuin lumipussiakin. Vyötäröllä on kuminauha, sisäpuolella pakkauspussi. Ja siinä ne sitten olikin.

Juuri se, että mitään ylimääräistä ei ole, on parasta Köleneissä. Ne on jotenkin vaan niin älyttömän helpot ja mukavat päällä. Aivan lempparit koiran ulkoilutushousut, mutta ehdottomasti mukana myös talviretkellä. Materiaali on mukavan liukas, joten niiden pukeminen toisten housujen päälle on helppoa.

Hermo taas alkaa kiristyä kun Köleneitä yrittää pakata, ah niin näppärään pakkauspussiinsa. Pussi on kyllä loistavasti sijoiteltu siten, että sitä voi tarvittaessa käyttää taskuna. Mutta ei se riitä, että vaatteen saa sullottua johonkin, jos sen pitäisi vielä pysyäkin siellä. Kölenit mahtuu juuri ja juuri pussiin ja sitten ne voikin sieltä vapautuneesti pyrkiä ulos. Pussia ei saa kiinni millään! Vai saako? Jos joku tietää mikä siinä on ideana niin kommenttia, kiitos!


Ja toinen pitkä miinus tuleekin sitten ulkonäöstä. Hei, tosi ihanan kiiltävän pöksyt! Ja kun meillä on vielä samanlaisetkin Markuksen kanssa niin ai että <3 Marin sisko kysyikin housuista, että onko ne kuivapuvun alustopat. No niiltä ne joo näyttää. Mutta toisaalta loistava idea samalla.

Kölenit lähtee molemmilla Päijänteelle mukaan. Villen kannattaa varata aurinkolasit, sillä kun me hiihdämme auringonlaskuun, kannattaa silmät suojata häikäisyltä!

Mari & Markus