perjantai 17. tammikuuta 2014

Pikkupakkasilla


Me aloitimme oikeat talvimeiningit viime viikonloppuna. Sääennustukset lupasi pakkasta jo perjantai iltapäivälle, mutta Mari sai laahustaa vielä neljän jälkeen mutasohjossa töistä kotiin. Vähän jo oli semmoista "josko sittenkin vaikka katottas vaan leffa"-meininkiä, mutta onneksi mukaan oli lähdössä Nastolan metsien mies, joka ei ilmaissut minkäänlaisia perumisen viitteitä. Kamat kasaan ja NastaOstolan suuntaan. Vielä ei näyttänyt niin talvelta, että Ringonkin uskalsi ottaa yöksi mukaan metsään.

Partiolaiset olivat muutama viikko aiemmin ollut retkeilemässä Nastolan metsissä ja Ripen johdolla hakeuduimme samaan paikkaan. Halot odottivat pinossa puunjuuressa ja havuja löytyi edellisten jäljeltä puun alta oman patjan pehmikkeeksi.

Ringo nautti täysin rinnoin vapaudesta ja säntäili ympäri pöpelikköä, kunnes illemmasta tajusi, että metsään jäämme. Siinä vaiheessa untuvapussin lämpö kutsui villiä luontoa vahvammin.

Yön vietimme rättilaavussa. Laavu on varmasti partiolaisille yksi tutuimmista majoitteista, mutta muille se ei välttämättä ole yhtä ilmeinen vaihtoehto. Laavu on melko kevyt majoite kantaa mukana, varsinkin jos kantaa pelkän kankaan ja tekee putket ja kiilat kepeistä. Se on helppo pystyttää, paitsi yksin. Suojaa se tarjoaa kohtalaisesti tai riippuu millaiseen paikkaan ja miten päin laavun pystyttää. Hankalaa laavussa on sen työläys. Se vaatii ison alueen mihin se pystytetään, se ei välttämättä aina pysy pystyssä ja se voi ottaa rankastikin tuulta liepeisiinsä, jos se on vähän väärin päin tuuleen nähden ja tuulisessa paikassa. Laavun askeettisuus sitten on taas ihan makuasia. Parasta kuitenkin on varmaankin se, että laavusta voi katsella tähtiä ja öistä metsää. Tai voisi, jos olisi hereillä.

Meille uni tuntui maittavan. Ilta laski lämmön viimein pakkaselle. Paksu kerros havuja laavun pohjalle, pipo korville ja untuvapussin uumeniin. Taisi olla yksi parhaiten nukutuista ulkoöistä pitkiin aikoihin. Ringokaan ei enään ikävöinyt kotisohvalle, kun se sai nukkua emännässä kiinni lämpösessä pussissa.

Aamulla olikin sitten viimeistään jo ihan talvi. Keli oli tuntuvasti pakkasella ja maa melkein valkea. Pekonit pannulle ja kahvia koneeseen. Luontevasti talven odottamisesta puhuminen vaihtui jäisistä jäsenistä valittamiseen. Ja nyt viikon jälkeen voikin jo reippain mielin sanoa, että eiköhän tätä pakkasta ole tälle talvelle jo ollut ihan riittävästi. Josko semmosta -5 astetta sitten jatkossa vaan, kiitti!


Mari ja Markus

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Mudassa uuteen vuoteen



Ei se talvi sitten saapunutkaan ja vaikka itse en ole mitenkään nauttinut lumisista kaduista näin omilla kotinurkilla, niin nyt vähän haikailen lumista talvea. Niinkuin on ehkä tästä blogiaktiivisuudestakin voi päätellä, ei ole ihan kauheasti tuo outdoor-meininki märässä ja pimeässä innostanut. Niin ei ole huonoja kelejä, on vaan….EIKU ON! Kyllä on huonoja kelejä ja silloin voi tehdä vaikka jotain muuta kuin seistä sateessa!

No, nyt kun kuitenkin maa on lumeton ja tänään oli jopa ihan kiva ilma vapaapäivän lisäksi, voi toki vedättää kesälajeja ihan tammikuulle. Ostin uuden pyörän lokakuulla ja ajattelin että sen voi todennäköisesti laittaa talviteloille samantien. Hetken tuo varastossa lepäilikin, mutta nyt noin vuoden alun kunniaksi lähdin vallottamaan Lahden metsiä Giantillani.

Kerinkalliolta lähtee reitti Renkomäen ja Ämmälän suuntaa ja saan itseni siellä joka kerta jokseenkin solmuun. Tai metsässä tilanne on näennäisesti hallinnassa, mutta jahka pölähdän takaisin asutuksen pariin, olen aivan hukassa. Niin kävi tänäänkin. Päädyin omakotitaloalueelle jossa on vaan täysin vieraita kadunnimiä, lähdin suunnistamaan kuvittelemaani keskustan suuntaan ja pian näinkin tutun kadunnimen. Ei muuta kun toivottamaan kummitytölle hyvät uudet vuodet!

Kuulumisten vaihdon jälkeen jatkoin hetken katua pitkin, etsien tietä takaisin metsään. Pian pääsinkin takaisin noihin sokkeloihin. Totta kai kun maastovehje on tullut hankittua, pitää sitä ulkoiluttaa myös sille sopivissa maastoissa. Poikkesin siis polulta. Eikös ne mönkijäpohjat pitäisi olla ihan hyviä maastopyöräily alustoja…..ei ollut! Taiteilin fillrilla motarin vartta mönkijän kulkemissa jäljissä. Yritin pysyä pystyssä mudassa, väistellä risuja, vesoja, kantoja ja ylläpitää vauhtia, ettei vaan tarvitse laskea jalkaa lammikkoon. Lopulta päädyin takaisin reitille. Pyörä ja minä, molemmat aivan yltäpäältä mudassa. Eihän siinä voinut sitten muuta kun hymyillä. Hyvin alkaa tämäkin vuosi!

Toivottavasti tämä vuosi olisi tapahtumarikas, vauhdikas sekä täynnä iloa! Meidän molempien puolesta toivotan teille kaikille loistavaa vuotta 2014! Mudatkaa itsenne!

Mari