Ensimmäisenä vuonna olin ensimmäisen 12 km jälkeen melko lailla valmista kauraa maaliin, mutta kun kerran leikkiin oltiin lähdetty, niin 21 oli juostava. Kun päätös ei-maaliin vievästä linjasta oli tehty, lenkkari nousi taas kevyemmin. Nyt kaksi vuotta tästä koitoksesta, kuvittelin, että a) olen paaaaljon paremassa kunnossa b) tiedän mihin ryhdyn, joten juoksen myös järkevämmin. Ja näistä syistä mieleeni ei edes juolahtaisi jättää leikkiä kesken.
Eka pätkä kulki kyllä kivasti. Lähdin viimeisessä lähtöryhmässä keulilla matkaan. Saavutin melko nopeasti edeltävän lähtöryhmän hitaimmat. Voi kuinka itsetuntoa hivelee kun kipittää muista ohi. Toki omaa juoksua ohittelu hieman rasittaa. Kanervikossa pinkominen on vielä polulla pinkomistakin raskaampaa. Fiilis oli hyvä, mutta ilmeisesti niskajumista seurannut päänsärky yritti latistaa tunnelman. Ja sitten vielä kun loikkasin märälle mättäälle, jalkani upposi syvälle ja jalan nostaessani, kenkä jäi suohon. No eipä tarvinnut enää varoa märkiä kohtia, kun toinen kengistä oli jo läpeensä märkä.
Mitä lähemmäs ensimmäinen kierros tuli loppuaan, sitä enemmän aloin miettimään, että mitäs jos menisinkin tästä vaan maaliin. Ja samalla mietin, että mitä mä tällaista edes mietin kun askel kulkee ja 21 km on lähetty tekemään. Mutta kun siinä on niin paljon niitä kanssa kisaajia, jotka ovat niin fiiliksissä siitä, että kohta ollaan maalissa, että itsekin alkaa fiilistellä samaa. Olo oli taas aivan samanlainen kuin kaksi vuotta sitten. Sitten kun toinen kierros alkoi, oli hyvä fiilis että kisaa jatkoi.
Toinen kierros, kutsutaan myös nimellä "Ummet ja Lammet", on ensimmäistä kierrosta raskaampi. Reitti kulkee soilla ja vaikeakulkuisessa maastossa ylös ja alas. Tajusin ensimmäisen kierroksen kohdalla, että kiirettä pitää, jos aion parantaa aikaani kahden vuoden takaiseen. Ja niinhän minä aioin!
Hieno tapahtuma, loistava keli ja suihkun jälkeen terassille! Ei voi katkerana viettää tällaista päivää. Ei auta muu kuin mennä ensi vuonna uudelleen ja juosta kovempaa.
Mari
